Seminaari huomisen suunnannäyttäjille Pafos 8.-15.6.2019

-

MUISTOJA

Tulenkantajat-seminaariin on osallistunut vuodesta 2004 lähtien jo yli 1800 eri alojen tulevaisuuden tekijää ja ainutlaatuista persoonaa.

Seminaarin osallistujajoukko koostuu vuosittain suomalaisten huippuyritysten nousevista kyvyistä, nuorista yrittäjistä, Aalto-yliopiston ja Tiimiakatemian lahjakkaista opiskelijoista, kulttuurin ja urheilun nuorista taitajista, nuorkauppakamarien aktiiveista, juuri opintonsa aloittaneista nuorista sekä kokeneista konkareista, jotka ovat kaikki yhdessä jakamassa kokemuksiaan seminaarissa.

 


TULENKANTAJIEN TARINOITA VUODESTA 2004 LÄHTIEN:

”Olin ensimmäistä kertaa Pafoksella parikymppisenä nuorena opiskelijana vuonna 2005. Tämä matka oli minulle hyvin merkityksellinen ja synnytti ensimmäisen siemenen siihen, minkälainen johtaja haluan olla.

Johtajuutta olen kasvattanut siitä saakka. Perustin yrityksen suoraan koulun penkiltä. Kasvatin yritystäni 10 vuotta, minkä jälkeen veri alkoi jälleen vetämään eteenpäin ja tein onnistuneen exitin. Sen jälkeen lähdettiin vuodeksi seikkailemaan maailmalle perheeni kanssa.

Kun business virtaa suonissa, niin uutta piti päästä taas tekemään. Suomeen palattuamme sijoitin startup-yritykseen, mutta sijoitus osoittautui komeaksi mokaksi ja oppirahat maksettiin konkurssin muodossa pikaisen kokeilun jälkeen.

Juuri konkurssin tehneenä kesällä 2018 kahden päivän varoitusajalla lähdin ystäväni houkuttelemana toiselle Pafos-matkalleni. Välissä oli siis 13 vuotta ja elämässä oli ehtinyt tapahtua paljon. Minusta oli tullut aikuinen, vaimo, äiti, yrittäjä ja johtaja. Olin menestynyt ja epäonnistunut. Olin tuolloin syvissä vesissä, mietin paljon sitä, kuka oikein olen ja minkälainen tulevaisuus edessäni oikein on.

Matka oli eheyttävä ja tunteikas. Esan johdolla löysin elämästäni hyviä asioita ja ymmärsin, että konkurssi ei tarkoita, että olisin epäonnistunut ihmisenä eikä se ole kaikki, mitä olen. Sain matkalta voimaa kirjoittaa inhimillisen konkurssitarinani auki blogikirjoitukseksi, jota on sittemmin luettu yli 20 000 kertaa. Kirjoituksen kautta sain myös yli 50 työtarjousta mukaan lukien nykyisen työni Smartumin toimitusjohtajana.

Esa on kulkenut mukana taustalla koko 15-vuotisen johtajaurani aikana. Häneltä olen saanut rohkeutta tunneälyyn ja systeemiälyyn ja uskoa siihen, että ihmisen kohtaaminen aidosti ja rohkeasti omana itsenä on kaikkein tärkeintä. Tämä on vienyt minua eteenpäin.

Pafos tarjoaa mahdollisuuden pysähtymiseen ja inventaariin omasta elämästä. Elämä vie ja siinä tapahtuu paljon, mutta elämä ei ole mikään projekti. Elämää pitää muistaa elää joka ikinen päivä. Esa osaa kapellimestarin tavoin liikuttaa mieltä ja auttaa kuulijoita löytämään omasta elämästään niitä kipupisteitä, joita haluaa lähteä työstämään.

Pafoksella jokaisella on lupa olla paras versio itsestään joka ikinen päivä. Osallistujajoukko koostuu ihan tavallisista ihmisistä, joita yhdistää halu elää elämää täysillä. Matkan aikana tulee kohdatuksi ihmisenä ja se kokemus on maaginen. Pafoksen hellä aurinko, hyvä ruoka ja kirkas meri antavat hyvät puitteet nauttia seminaarista rentoutumisen ja lomankin kannalta.

Seminaari on kokonaisvaltainen ja merkityksellinen kokemus, jonka anti heijastuu myös bisnesmaailmaan. Bisnes on aina ihmisyyttä, sillä vain ihmiset tekevät kuitenkin kaiken tuloksen ja taiat. Pafokselle kannattaa lähteä avoimella sydämellä kokemaan jotakin uniikkia. Pafos ei ole vain bisnes- tai elämänseminaari tai retriitti, vaan kaikki nämä yhdessä ja enemmän. Ottaen huomioon lentojen ja hotellimajoituksen osuuden, seminaarikokemus on myös edullinen ja joka ikisen euron väärti.

Olen lähdössä Pafokselle vuonna 2019 kolmatta kertaa, tällä kertaa yhdessä mieheni kanssa. Luvassa on taas aivan erilainen, rakkaudentäyteinen reissu.”

Suvi Widgren
Smartum Oy
toimitusjohtaja

 

”Pafos-seminaari on ollut minulle täysin elämää mullistava kokemus. Olin Pafoksella ensimmäistä kertaa vuonna 2012 sen jälkeen, kun olin saanut Esa Saarisen Filosofia ja systeemiajattelu -kurssilta Aalto-yliopistossa innostuksen lähteä mukaan. Pafokselle mennessäni oli minua juuri kohdannut elämäni suurin suru. Seminaarissa syntyi sanoin kuvaamaton luottamuksen ilmapiiri, jossa vaikeidenkin asioiden käsittely tuntui täysin luontevalta. Huomasin useaan otteeseen kertovani muutaman minuutin keskustelun jälkeen ventovieraalle ihmiselle asioita, joita en koskaan ollut kertonut kenellekään. Seminaarin aikana koinkin täydellisen tunteiden vuoristoradan syvimmistä suruista euforisiin olotiloihin ja kaikkea siltä väliltä. Sisälläni olleet padot murtuivat, se oli kuin terapiaa.

Ensimmäisen Pafoksen matkan jälkeen mieleeni asettui seesteisyys, joka kesti monta viikkoa. Jatkoseuraamukset ovat olleet mielettömät. Elämääni avautui uusi ulottuvuus, jota en ollut aikaisemmin nähnyt. Aloin kiinnostua asioista, joista ennen en ollut kiinnostunut. Aloin esimerkiksi lukemaan kirjoja, joita olen sittemmin lukenut satoja. Ensimmäisen kerran jälkeen olen ollut mukana Pafoksella kuudesti. Koen, että siellä oma ajatteluni on mennyt eniten eteenpäin. Olen käynyt paljon erilaisissa seminaareissa ja retriiteissä, mutta en ole kohdannut muualla mitään vastaavaa.

Pafoksen kokonaisvaltaista antia on vaikeaa kuvailla sellaiselle, joka ei ole sitä kokenut. Esan luennot ovat kokonaisuudessa olennaisessa osassa, mutta ehkä sitäkin olennaisempaa on ilmapiiri ja ajatusten kimpoilut, joita osallistujajoukon keskuudessa syntyy. Ehkä tärkein seminaarin anti on ollut oman ajatteluni avartuminen. Jos haluat altistaa itsesi uusille ja paremmille ajatuksille, Pafos on paikka, jossa voit saada ajatteluusi sytykkeitä ja päästä sitä varten oikeaan mielentilaan.

Toinen tärkeä seminaarin anti ovat ihmiset, joita Pafoksella tapaa. Elämässä on loppujen lopuksi kyse ihmissuhteista ja Pafoksella on mahdollista tutustua luontevasti muihin osallistujiin ja rakentaa kestäviä ystävyyssuhteita ja verkostoja. Olen tavannut monet parhaista ystävistäni juurikin Pafoksella.

Kolmanneksi Pafos on aivan helkkarin hyvä loma. En tiedä muuta paikkaa, missä voisi rentoutua niin hyvin.

Olen monesti sanonut ystävilleni ja tapaamilleni ihmisille, että jos saisin suositella heille vain yhtä asiaa, niin suosittelisin Pafokselle lähtemistä. Moni heistä on lähtenytkin enkä ole kuullut kenenkään pettyneen.”

Topi Jokinen
toimitusjohtaja, Vertia Oy
Teal Suomi perustajajäsen

 

”Tarinoiden muistaminen on merkki siitä, että kolme vuotta sitten Tulenkantajat-seminaarissa tapahtui jotain. Silloin tällöin mieleeni palaa näkemyksellisiä vinkkejä, miten oikealla asenteella ja omalla tekemisellä voi vaikuttaa elämän kulkuun. Vieläkin muistan, miksi kannattaa viedä kukkakimppu kotiin vaimolle.
Seminaarissa oli lämmin, rento ja yhteisöllinen ilmapiiri. Kävimme paljon keskusteluja päivien, iltojen ja öidenkin aikana. Ketään ei pakotettu suoriutumaan ja osallistumaan, vaan keskusteluja sai pohtia omissa ajatuksissaan.
Lähdin mukaan henkilökohtaisesta kehittymisestä kiinnostuneena, kun silloinen työnantajani tarjosi mahdollisuuden osallistumiseen. Olen ollut pitkään mukana Nuorkauppakamarin toiminnassa ja koin, että Esa Saarisen elämänfilosofia on samansuuntaista kuin nuorkauppakamarilaisten keskuudessa.Muun muassa johtamistaitoja kehitetään erilaisten koulutusten, ympäristöjen ja käytännön tekemisen kautta sekä samalla kasvetaan ihmisenä. Seminaarin herättämät ajatukset toimivat kaikilla elämän osa-alueilla, joten Tulenkantajat on sopiva paketti kaikenlaisille ihmisille.”


Niklas Enkvist
Export Director, Reka Cables Ltd.

 

”Elämä voittaa aina -lause kuvaa hyvin, mitä Tulenkantajat-seminaarista jäi käteen. Seminaarin aikana pääsin kipukynnyksen yli perhettä kohdanneessa ikävässä ja vaikeassa asiassa – selviydyin voittajana.
Tulenkantajat oli minulle 30-vuotislahja ja veljelleni 18-vuotislahja. Osallistumisesta olin haaveillut jo pitkään, mutta pienen lapsen äitinä se ei ollut aikaisemmin mahdollista. Pafoksen viikon aikana pääsin irti arjesta, sillä olin hiljattain palannut äitiyslomalta töihin. Seminaarissa tein myös ratkaisun työpaikan vaihtamisesta. Uusi työ oli helppo aloittaa puhtaalta pöydältä.
Hyvin järjestetty kokonaisuus iltaohjelmineen antoi loistavan mahdollisuuden verkostoitumiseen. Tunnelma seminaarissa oli todella positiivinen. Kaikki tuntuivat olevan erittäin sitoutuneesti mukana. Hiljaisemmatkin ihmiset tempautuivat mukaan, kun kohtaamiset ja vapautunut tunnelma avasivat ihmisten sulkeutuneisuutta. Jokainen osallistuja huomioitiin ja jokainen löysi oman paikkansa.
Olen osallistunut muun muassa työni kautta monenlaisiin seminaareihin, mutta Tulenkantajilla on ollut eniten vaikutusta elämääni. Tulenkantajat-seminaari on unelmaloma niin henkisesti kuin fyysisesti.”


Terhi Wimmer
Head Of Marketing and Digital Sales, OP Financial Group

 

”Tulenkantajat-seminaari oli minulle vuosikausiin ensimmäinen viikko ilman kännykkää taskussa ja sähköpostien jatkuvaa lukemista. Seminaarin jälkeen tapaa on tullut jotenkuten noudatettua muutenkin, vaikka vielä aktiivisemmin pitäisi jättää sähköpostit ja puhelin rauhaan erilaisten seminaarien ja lomien ajaksi.
Osallistuin ensimmäiseen Tulenkantajat-seminaariin. Moni Pafoksella aiemmin ollut oli kehunut Esan seminaareja, ja Tulenkantajat kuulosti mielenkiintoiselta konseptilta. Seminaari oli todella positiivinen ja mielenpainuva kokemus. Esan alustukset olivat hyviä, mutta ehkä kuitenkin keskustelut muiden osallistujien kanssa olivat matkan parasta antia.
Oman matkani jälkeen moni muu Sinisen Meteoriitin työntekijä on ollut Pafoksella. Varmasti useat siellä esille tulleet asiat näkyvät tavalla jos toisellakin yrityksemme kulttuurissa.

Mieleeni on jäänyt ilta, jolloin olimme Esan ja Pekka Himasen kanssa syömässä. Tarjoilija antoi minulle viinin maisteltavaksi, ja jotenkin onnistuin juomaan sen väärään kurkkuun. Esan, Pekan ja tarjoilijan ilmeet olivat näkemisen arvoisia, kun yritin yskimisen, kyyneleiden ja tilanteelle nauramisen lomassa selittää tarjoilijalle, että viini ei todellakaan ollut reaktioni syy.
Toinen tarina liittyy puolalaisperheen pitämään baariin, jossa kävimme yhtenä iltana pienellä porukalla juomassa drinkit. Puolalaiset kertoivat, että jostain syystä heillä ei käy paljon asiakkaita ja koko perheen toimeentulo on uhattuna. Perhe oli todella ystävällinen, ja lupasimme tuoda hieman suuremman seurueen seuraavalla kerralla. Seuraavana iltana asiakkaina oli monta kymmentä meitä tulenkantajia, minkä seurauksena tietysti muutakin porukkaa valui baariin. Kuulema ilta oli ravintolalle yksi parhaista vuoteen.”


Aki Antman
Perustajaosakas ja toimitusjohtaja, Sulava Oy

”Olen vaikuttanut jo pitkään työelämässä, mutta Tulenkantajat-seminaari Pafoksella kolahti minuun syvästi. Se vahvisti omia ajatuksiani ja antoi rohkeutta puhua ajatuksistaan ääneen. Minusta tuli inhimillisen johtamisen puolestapuhuja. 
Se, että lähdimme pois arkiympyröistä salli sen, että jokainen pystyi olemaan oma itsensä ilman roolirasitteita. Pafoksen seminaarissa muodostunut ryhmä jäi elämään seminaarin jälkeenkin. Yllätyin, että miten aikuisiällä voi vielä ystävystyä näin syvällisesti. Suosittelen koulutusta lämpimästi heille, jotka haluavat lähteä tutkimaan kuka on ihmisenä ja johtajana. Pitää kuitenkin olla valmis keskustelemaan ja antamaan muille; ei lähteä mukaan itsekkäällä asenteella vaan ryhmähengen hyväksi. Ja totta kai pitää olla perusluottamus ihmisiin!”


Teija Sääksämäki

Myyntijohtaja ja osakas, E. Ahlström Oy

 

”Olin harkinnut Pafokselle lähtemistä jo useana vuonna, sillä olin kuunnellut Esaa TKK:n luennoilla ja allekirjoittanut monet hänen ajatuksistaan. Kesällä 2008 osallistuminen sopi suunnitelmiini hyvin. Joulukuussa oli salibandyn MM-kisat, ja sitä silmällä pitäen halusin jotain normaalitouhuista poikkeavaa. Jälkikäteen ajateltuna osallistuminen oli varmasti hyvä ratkaisu.

Tulenkantajat-seminaari oli kuin viikko toisessa ulottuvuudessa, täynnä hienoja kohtaamisia. Havaitsin, miten tärkeää on kaikissa tilanteissa tiedostaa ihmisten kohtaamisiin liittyvä potentiaali. Tulenkantajista sain ystäviä, joiden kanssa olemme nähneet porukalla monesti seminaarin jälkeenkin. Ja miten suuri sattuma oli, että loppujen lopuksi kohtasimme:
Loppuviikosta seminaarilaisten yhteisellä meze-illallisella huomasin muutaman henkilön, joiden kanssa en ollut vielä aikaisemmin jutellut. Satuin poistumaan illalliselta jälkijoukossa kuten hekin ja poikkesin heidän kanssaan lasilliselle. Siitä yö jatkui vielä huikeilla filosofoinneilla rannalla.

Samalla porukalla lähdimme vapaapäivänä pyöräilyretkelle ja minigolfia pelaamaan.Reissu venyi pitkälle iltaan, vaikka matkaa ei kertynyt paljon. Retkellä pysähdyimme paikkaan, jossa aukeaa kaunis maisema merelle. Emme aluksi tajunneet, että maa oli täynnä ohdakkeita, jotka puhkoivat pyörien renkaat. Apuun soitettu vuokraamon lady tuli kuitenkinnopeasti paikalle. Muutamia renkaita paikattiin ja osaan vaihdettiin renkaat. Vuokraamoon lähetimme myöhemmin kiitoskortin, jossa poseeraamme samaisella paikalla – siis ennen kuin huomasimme ohdakkeet…”


Tero Tiitu
Salibandyn maailmanmestari, DI, KTM

 

”Kuuntelimme seminaarisalissa Beatlesin Let it be -biisiä. Kuuntelin ensimmäistä kertaa ajatuksella tutun kappaleen sanoja, ja ne kolahtivat toden teolla silloisessa elämäntilanteessani. Minua rupesi itkettämään. Vierustoverini huomasi sen ja laittoi hetkeksi kätensä olkapäälleni. Ele oli pieni, mutta siinä oli mukana niin syvä läsnäolo, että muistan vieläkin sen hetken aina kuullessani tuon kappaleen.
Tulenkantajat oli mahtava seminaari, yksi kautta aikojen parhaimmista kesälomistani. Ilmapiiri oli ainutlaatuinen, ja aivan kuin kaikki osallistujat olisivat olleet vanhoja tuttuja keskenään. Miten niin huikean fiiliksen voikaan saada aikaiseksi?
Osallistuminen on tuonut elämääni lisää myönteisyyttä, rohkeutta ja tietynlaista hulluttelua. Sain sieltä myös todella hyvän uuden ystävän, hänen kanssaan pidämme tiiviisti yhteyttä.”


Virpi Markkanen

Asiantuntija, Sivis

 

”Kun palasimme seminaarista Helsinkiin, lähdin ensimmäisenä pois koneesta. Portilla annoin jokaiselle ruusun, yhteisen seminaarikokemuksemme kunniaksi. Ruusujen saamiseksi tuloportille tarvittiin soitto parille kaverille, jotka taas soittivat parille kaverille ja lopulta Ilmailulaitoksen pomoille. Tämä osoittaa, miten seminaarissa painotettu positiivinen asenne vaikuttaa. Kun pääsee hyvään ja kannustavaan mielentilaan, se tarttuu eteenpäin.

Seminaarin tärkeimpänä antina pidän sitä paloa ja intoa, joka kaikesta välittyi. Yllätyin positiivisesti, miten paljon erilaisia tyyppejä seminaariin osallistui.Sain viikon aikana paljon kontakteja ja hyviä tuttuja, joita voin käydä morjestamassa pitkin Suomea. Tutustuin esimerkiksi enstolaisiin, joiden avulla saatiin lentokone laskeutumaan keskelle yhtä meidän tapahtumaamme. Tulenkantajilla on halu tehdä ja toteuttaa asioita.
Olisi kiva lähteä uudestaan Pafokselle!”


”Akinaattori” Aki Salmela

Toiminnanjohtaja, Radalle.com

 

”Osallistuin ensimmäiseen Tulenkantajat-seminaariin stipendillä, TKK:n jatko-opiskelijana. Kokemus oli huikea, se muutti monella lailla tapaani ajatella ja toimia. Sain positiivisen vireen ja valtavan luottamuksen elämään. Rupesin keskittymään asioihin, joista pidän, enkä enää tahkonnut turhien juttujen ympärillä. Se ratkaisu on kantanut, ja asiat ovat loksahtaneet kohdalleen.

Toinen seminaarikerta vuonna 2006 oli erilainen. Kun kaikki ei ollut enää uutta, pystyin syventämään pohdintaa ja itsetuntemustani. Pidän siitä, että Esa Saarinen tuo seminaarissa myönteisen ajattelun lisäksi esille elämän kauneuden ja haurauden, haastavuudenkin.

Olen laittanut viime vuosien aikana arjessa käytäntöön monia seminaarin ajatuksia. Töissä olen saanut eniten kiitosta niistä hetkistä, jolloin olen tehnyt asioita omalla tavallani. Ihmisiä kohdatessa pyrin tuomaan hyvää jokaiseen tilanteeseen. Tätä oppimaani taitoa olen joutunut tietoisesti rajoittamaankin.

Tulenkantajat-seminaarin ilmapiirissä tuli keskusteltua syvällisesti vaikeistakin asioista aluksi lähes tuntemattomien ihmisten kanssa. Näiden keskustelujen kautta seminaari on antanut minulle pysyviä ystävyyssuhteita sekä ammatillisen mentorointiverkoston. Huomaan hakeutuvani tulenkantajamaisten, nostattavien ihmisten seuraan. Seminaari on tuonut pysyvän, uteliaan vaikutuksen elämääni.”


Satu Teerikangas
TkT, Professor of Management and Organization, University of Turku
Honorary Professor, University College London

 

 

”Pyörittelin ajatusta osallistumisesta vuosia, sillä olin kiinnostunut Esan filosofiasta ja hänestä persoonana. Viimeinen triggeri taisi olla, kun kuulin vuonna 2003 tai 2004, että silloinen Nokian johto oli käynyt Esan seminaarin. Mietin vakuuttuneena, että ”no nyt en voi sitä missata”.

Ajattelin Tulenkantajat-seminaaria alun perin enemmän yksilösuorituksena. Pafoksen, Esan ja tietysti erittäin mielenkiintoisten osallistujien luoma tunnelma teki seminaarista ja keskusteluista kuitenkin ”kaveri- ja perhetapahtuman”. Olimme suomalaisen tasa-arvoisesti yhtä jengiä, jossa se yhteinen oli voimakkaampi kuin oma juttu.

Seminaarin anti on voimakas ja syvä. Keskustelut avasivat asioita lisää, ja tunnelma oli alusta asti hyvä muuttuen mahtavaksi loppua kohti. Monista seminaarikontakteistani tuli kavereitani.
Saattaa olla, että osallistumisen jälkeen olen heittäytynyt aiempaa enemmän keskusteluihin ja tilanteisiin. Työntekoon sain enemmän rinnalla olemisen ajatusta ja ei-ilmeisen vaihtoehdon hakemista. Työssäni Saksassa minun on huomioitava kulttuuriaspekti, mutta mitä se tarkoittaa? Minusta se ei ole muuta kuin juuri rinnalla olemista, toisen rytmin, taustan ja tilanteen huomioimista.”


Juha Ebeling

COO and co-owner, Paptic Oy

 

 

”Osallistuin Tulenkantajat-seminaariin osana nuorkauppakamarien Johtajuuskoulua. Koulutus oli haastava, ajatuksia herättävä, ainutlaatuinen kokemus. Parhaimmat oivallukset olen vienyt käytännön toteutukseen.
Koulutus ja seminaariviikko Pafoksella antoi paljon eväitä itseni kehittämiseen ja johtamiseen. Vuoropuhelu ja vertaisoppiminen herättivät tunnistamaan omia hyviä ja huonoja käytänteitä.
Jos katselisin nyt muistiinpanoja, saisin varmasti vielä ahaa-elämyksiä. Oli hienoa jutella muiden kanssa itsestä ja omasta kehittymisestä työarjen ulkopuolella ja huomata, että muilla oli samanlaisia haasteita ja kokemuksia kuin itsellä. Sitä kautta oppi tuntemaan ennestään tuntemattomia ihmisiä ja luomaan vertaisverkostoa, josta on ollut iloa ja hyötyä myös jälkeenpäin.”

Sini Gahmberg
yhteiskuntasuhdepäällikkö, Teollisuuden Voima Oyj

HALUATKO MUKAAN TULENKANTAJAT-SEMINAARIIN?
Seminaari- ja matkavarauksissa Sinua auttaa Tulenkantajat-seminaarin virallinen matkanjärjestäjä Aurinkomatkat:
Aurinkomatkat
Tuire Tikka
puh. 09 818 1102 (pvm/mpm). Arkisin klo 9-17.
ryhmamyynti@aurinkomatkat.fi

Lisätietoja seminaariohjelmasta kertoo
Päivi Luoma
044 322 9222
paivi@intotalo.com